Silmo Paris 2013
(
January 22, 2024
)

Silmo Paris 2013

This is some text inside of a div block.
22.1.2024

Silmo Paris 2013

Helsingin Katse vieraili Pariisin Silmo-messuilla viime viikonloppuna. Silmo on Euroopan suurin optisen alan messutapahtuma ja se on järjestetty ensimmäisen kerran jo vuonna 1967. Tänä vuonna näytteilleasettajia oli lähes 900 ja messuvieraita 35000.  Messut jakautuvat kahteen osaan, joista toisessa on alan suuret yritykset, linssifirmat, laitevalmistajat, isot kehystalot ja pukumiehet. Toinen osa on “design district”, missä on  pienempien independent-kehysfirmojen osastot ja rennompi meno.

Meillä oli aika tiukka aikataulu eikä juuri ehditty chillailemaan, mutta sen verran kuitenkin, että  taas sai hyvän katsauksen siitä, millaisissa laseissa eurooppalaiset kollegat liikkuvat. Näkemämme perusteella Suomi on todellakin euroopan silmälasimuodin edelläkävijä!

Meillä oli treffit sovittuna mm. Oliver Peoplesin, Garrett Leightin, Paul Smithin, Moscotin, Barton Perreiran ja Entourage of 7:in kanssa. Oli kiva nähdä tuttuja ja uusia kehyksiä ja aurinkolaseja on nyt tulossa satakunta. Ensimmäiset uutuudet saapunevat jo ensi viikolla. Muutama kiinnostava ihan uusi juttukin osui silmiin, mutta kaiken kaikkiaan messuista jäi sellainen olo, että vaikka maailma on pokia täynnä, olemme onnistuneet vuosien myötä saamaan juuri ne brändit meille myyntiin, jotka ovat eniten itsemme näköisiä ja joiden kanssa on kaikkein kivointa tehdä duunia.

Flickristämme löytyy muutama messuilta otettu kuva.

(Next)

Heading