Kaikista silmälaseihin liittyvistä asioista moniteholinssit, on se asia, joka herättää eniten pelonsekaisia tunteita. Useimmiten niissä, joilla sellaiset pitäisi jo olla, mutta jotka eivät syystä tai toisesta ole vielä tulleet sellaisia hankkineeksi. Monitehojen vuoksi ei kuitenkaan kannatta yöuniaan menettää, mutta lasien hankkimista ei pitäisi jättää liian myöhään. Moniteholinssit on myös tuotteena kuluttajalle vaikea. Linssit voivat olla kalliita, mutta niiden vertaileminen etukäteen on vaikeaa – ellei peräti mahdotonta.
Nykyaikaiset moniteholinssit ovat hienoimmillaan ihan käsittämättömän monimutkaista optiikkaa. Sellaista, joka menee optikoltakin todellisen ymmärryksen yli korkealta ja kovaa. Linssien designissa pystytään huomioimaan linssien tulevan käyttäjän fysiologisia erityispiirteitä ja näkötarpeita hyvinkin yksilöllisesti. Hyvä yksilöllinen moniteholinssi on kuin hieno mittatilauspuku parhaimmillaan. Se istuu käyttäjälleen täydellisesti, se ei ahista, siinä on mukava liikkua ja se näyttääkin hyvältä, mutta silti se on puku. Se ei ole parhaimmillaan joka käytössä eikä ole suinkaan ideaali joka tilanteeseen ja verkkarit on silti mukavammat.
Moniteholinsseihin siirryttäessä kannattaa siis pitää mielessä, että ne ovat aina kompromissi joistain ominaisuuksista. Joka tilanteessa täydellisesti toimivaa moniteholinssiä ei ole. Ei vaikka linssit olisivat ne kaikkein hienoimmat ja yksilöllisimmät. Saadakseen linssit jotka vääristelevät reunoilta mahdollisimman vähän, joutuu yleensä tinkimään vähän parhaasta mahdollisesta näöntarkkuudesta. Jos taas haluaa nähdä niin tarkasti kuin monitehoilla vain voi, joutuu sulattamaan linssit, joissa reunat vääristelevät vähän enemmän ja näköalueet ovat ehkä vähän kapeammat. Moniteholinssit ovat aina kompromissien summa.
Mistä sitten tiedän, millainen kompromissi on itselleni paras? Tässä astuu kuvaan optikon ammattitaito. Vaikka teknologia auttaa paljon ja sen avulla saa osittain jopa valmiita ratkaisuja, silti optikolle jää moniteholinssien valinnassa ja mitoittamisessa yhtä suuri rooli, kuin räätälillä on mittatilauspuvun kanssa. Sen kaikkein edullisimman tarjouksen perässä juokseminen ei yleensä myöskään kannata. Jos haluat vertailla moniteholasien hintoja, tärkeää olisi tietää, että vertaat juuri tietyn linssityypin hintoja, koska linssien hintahaarukka on suuri. Linsseissä on myös ihan oikeasti eroja ja valitettavasti aina se linssi, jota myydään vaan laatusanoilla sanoilla “paras” tai “yksilöllinen” tai jotain muuta vastaavaa, ei todellisuudessa olekaan oikeasti kyseisen valmistajan paras tai yksilöllisin linssi. Jos siis vertailet hintoja, kysy aina minkä valmistajan ja minkä nimisestä linssistä tarjous on tehty.
Kaikkein tärkeintä ensimmäisten moniteholasien kanssa olisi kuitenkin se, että hankit ne tarpeeksi ajoissa! Riippumatta siitä, millaisiin linsseihin päädyt, eniten helpotat elämääsi hankkimalla moniteholinssit heti, kun käsivarresta rupeaa loppumaan pituus ja mieluiten vaikka vähän aikaisemminkin. Vetkuttelemalla ja sinnittelemällä et tee mitään muuta kuin hallaa itsellesi. Mitä suuremmaksi lukulisän tarve kasvaa, sitä voimakkaammiksi kasvavat myös moniteholinssien negatiiviset lieveilmiöt. Tarpeeksi pitkään vetkuttelemalla voit päätyä tilanteeseen, jossa ensimmäisiin moniteholinsseihin tottuminen muuttuu aivoille mahdottomaksi tehtäväksi ja sitten voi helposti käydä niin, että iloinen akuisnäkö muuttuukin oikeasti ikäväksi ikänäöksi. Sillä vaikka moniteholinsseihin liittyy omat hankaluutensa, ne kyllä helpottavat aikuisnäköisenä elämistä huomattavasti. Jos saa elää vanhaksi, aikuisnäköä voi kestää puoli elämää. Se on pitkä aika.